Koekausi 2016 paketissa

Koekausi 2016 paketissa

Tämän kauden startit on startattu Marskin kanssa ja on aika keskittyä enää metsästykseen, jahteihin ja treenaamiseen ensi kautta varten. Eihän sitä montaa starttia tullut tälle vuodelle, mutta niihin muutamiin startteihin täytyy olla kohtalaisen tyytyväinen vaikka myös parannettavaa ja kehitettävääkin jäi.


Keväällä olimme epävirallisessa Joukkue-WT-kokeessa huhtikuussa. Tuloksena oli 71/100 pistettä yhden 0 menneellä tehtävällä joten muut paitsi tuo yksi 0 rasti meni ihan hyvin pisteiden osalta, mutta itse en ollut kovin tyytyväinen oikein mihinkään rastiin. Talven treenaamattomuus näkyi kyllä selvästi kokeessa ja osin tämänkin takia jätin startit pois alkukesästä ja keskityimme enemänkin treenaamiseen. Kesällä tulikin enempi treenattua ja kehitys alkoi ainakin treeneissä näkymään selvästi.


Heinäkuussa pääsimme ensimmäisen kerran tositoimiin, kun kävimme Korppoossa Marskin ensimmäisessä Nome-B kokeessa. Kokeessa oli kaksi ykkösmarkeerausta joista toisen Marski sai ylös minun avustuksella. Muuten koe sujui mainiosti ja tuloksena tuon yhden markkeerauksen epäonnistumisen vuoksi ALO-2. Molemmissa markkeerauksissa kiinnitin huomiota siihen ettei koira nähnyt heittoja kunnolla. Marski oli liiaksi keskittynyt ampujan toimintaan ja kun heitot tulivat sen verran eri suunnasta ilman ääntä, niin ensimmäinen markkeeraus oli puhtaasti kuulomarkkeeraus kun lokki läsähti veteen. Toisen taas koira markkeerasi vasta ihan loppukaaren aikana. Sen olisi toki pitänyt riittää, mutta markkeerauksen tultua vesialueen toiselle puolen lähti koira väärästä suunnasta hakemaan, uituaan ensin vesialueen yli.



Lokakuun alussa kävimme Lappeenrannassa WT-kokeessa avaamassa meidän osalta Avo-luokka. Markkeeraukset olivat sielläkin vaihtelevaiset ja tuloksena olikin AVO-1 pistein 78 ja sijoitus 3. Se mikä eniten häiritsi kokeessa oli se että koira keräsi päivän aikana kierroksia itseensä. En tiedä miten siihen jatkossa saisi tilannetta korjattua, mutta täytyy seuraavassa WT-kokeessa kokeilla viedä koira tauoilla huilaamaan autoon. Tämä sama kierrosten kerääminen näkyi jo viime syksynä noviisi A-kokeessa ja osin myös tätä koetta edeltävän päivänä olleessa Kouvolan WT-kokeessa, jossa olimme nolla-koirana. Molemmissa aamupäivän rasteilla ei ollut ongelmia, mutta päivän viimeisissä rasteissa alkaa mylly pyörimään päässä siihen malliin että se alkaa haittaamaan tekemistä. Edes rastityypeillä ei ole niin paljon merkitystä koska, Kouvolassa olimme sekä Walk-up, että Drive paritehtävissä ilman ongelmia kun taas Lappeenrannassa Walk-upissa alkoi melkoinen teputus. 

Huomasin kyllä, että koira alkoi kierrostamaan ennen toiseksi viimeistä tehtävää ja siinä ykkösmarkkeeraus menikin melko vaikeaksi. Sinällään luulen että osaksi koiran kierrostaminen johtuu omasta tietynlaisesta jännittämisestä. Ensimmäisten 3 rastin kohtuu hyvin suorittamisesta alkaa miettimään, että saakohan vedettyä viimeisetkin kunnialla kotiin. Kierrostamista ja koiran rauhoittamista aloinkin samoin tien treeneissä työstämään ja olemme nyt pyrkineet lisäämään ampumista treeneihin, jotta se ei olisi niin iso juttu kokeissa. Työ on tietty pitkäjänteistä sen osalta ja katsotaan miten sen osalta talven aikana kehitytään.


Viime lauantaina kävimme vielä Kemiön Nome-B kokeessa kokeilemassa toistamiseen mitenkä sujuu sillä puolella. Koe lähti käyntiin vaikeimman kautta ja meinasi mennä heti ensimmäisessä markkeeraustehtävässä mönkään. Koira kyllä markeerasi hyvin, mutta ei meinannut saada ylös mitenkään. Ilmeisesti voimakas tuuli vei hajut metsään ja aika moni koira lähti alueelta sinne etsimään pudotusta. Jouduin lähettämään koiran uudestaan ja silloin koira onnistui hyvin tehtävässä, mutta itse jo mietin että kannattaako tätä enää jatkaa, mutta kokeillaan vielä seuraavaa. Ohjaus saatiin nopeasti talteen ja haku sujui tuttuun tapaan loistavasti. Myös toinen markkeeraus tuli suoraviivaisesti talteen. Pääsimme tämän hyvin menneen loppukokeen ansiosta jäljelle jonka Marski suoritti helposti. Jälki on ollut Marskille aina helppo ja sainhan ammuttua yhden metsäjäniksenkin Marskin ajoon tänä syksynä :) Tuloksena siis ensimmäinen ALO-1.




Kokonaisuudessa kolmesta kokeesta ALO-2 ja ALO-1 Nome-B:ssä ja AVO-1 WT:ssä. Ensi vuonna pitää tästä jatkaa Nome-B:ssä alokasluokassa ja WT:ssä voittajaluokassa :).  Keväällä pitää yrittää saada Nome-B:stä toinen ALO-1, että päästään siinä myös eteenpäin avoimeen luokkaan. WT-kokeita mietitään talven treenien perusteella. Jos siltä näyttää niin tietysti mennään kokeilemaan miten sujuu voittajassa. Periaatteessa nuo markkeeraukset ovat olleet tähän mennessä haastavimpia tehtävien osalta, mutta luulen, että kun vaan saan koiralle kokemusta lisää, niin ne paranevat. 


Hakua Marski on kyllä luonnostaan loistava tekemään. Ei kysele, eikä tule tyhjänä takaisin vaan kaivaa riistat talteen varmasti. Se on ollut aina hyvä tekemään hakua, vaikka en ole sitä edes juuri lainkaan treenannu. Yhden käden sormilla voi laskea meidän haku-treenit kokonaisuudessaan. Mutta olen ekasta hausta asti ollut sen verran vakuuttunut Marskin sinnikkäästä hausta, että en ole kokenut siihen harjoituksen tarvetta.


Treenaamisessa keskitymme talvella maltin, muistin ja lähettämisen kehittämiseen, sekä pyrimme saamaan asteen pidemmälle matkoille tehtävien kehityksen. Tosin osin jo nyt ollaan ihan voittaja-luokan matkoilla treenattu, mutta se että saisi niihin varmuutta lisää. Lähettämisellä tarkoitan sitä että pyrin saamaan selkeämmäksi lähetykset. Meillä on jotain yhteisymmärryksen puutetta tämän osalta ja sitä täytyy vielä hioa. Lisäksi haluan, että koira etenee varmemmin siihen suuntaan mihin se lähetetään.

Kommentarer

Logga in För att skriva en kommentar.

SagaJakt
89,00 €
75,00 €
109,00 €
109,00 €